Wednesday 28 August 2013

Hello Eesti!


Oli tarkotus eilen alkaa kirjottaan tätä, mutta käviki niin, että nukahin koulun jälkeen jo viiden aikaa, heräsin joskus ysin pintaan ja nukahin uudestaan kymmenen jälkeen. Hups. Tainnu tulla taas vähän univelkaa kun nuin kovasti väsytti.

Viime viikolla oltiin pikkusiskon kans Tallinnassa ja reissun päätarkoitus oli Robbie Williamsin keikka. Molemmat on tykänny miekkosen musiikista jo pitkään, niin pitihän se käydä kuuntelemassa miltä se livenä kuulostaa. Hyvältä kuulosti ja show oli aika massiivinen ja hieno! Lämppärinä oli Olly Murs ja pakko myöntää, että kyllä tää tyyppi sai illan ihanin esiintyjä palkinnon ehdottomasti! Ei vetäny Robbie Williams +20kg vertoja Ollylle ;)

Keikan lisäksi käytiin vähän shoppailemassa, testaamassa paikallisen kampaajan, ostamassa halpaa alkoholia, kierreltiin vähän missä sattuu ja nautittiin hotellissa olemisesta. Tuommosia parin yön reissuja tai vaikkapa ihan vaan päiväreissuja voi alkaa nyt tekeen Tallinnaan kun enää ei ole sitä noin tuhatta kilometriä matkaa välissä.

Pikkusisko lähti eilen kotiin ja suunnitelmissahan meillä oli taas, että sen kyläilyn aikana otetaan IHAN HIRVEÄSTI KUVIA. No arvaa montako kuvaa otettiin yhteensä kahdella järkkärillä? Jep.... Pyöreät nolla kappaletta. Well done girls!

Eli jälleen kerran iPhone kuvia olkaa hyvät!


Laivan buffetti!!

Sina ja Kuum Päike..

Kylpylähommiin menossa... :)

Suomitytöt innoissaan ennen Ollya ja Robbieta!

Vähän ehkä jännitti, kun edellisellä kerralla ulkomailla italialainen kampaaja ei oikein osannu hommaansa...



Siinä oli tän vuoden eka ja vika ulkomaanreissu.. Hei tulkaa joku pitään mulle seuraa, oon tylsistyny!!



Noora

2 comments: