Tuesday 6 November 2012

Vietnam: Ho Chi Minh City aka Saigon

Filippiinien jälkeen suunnattiin Ho Chi Minh Cityyn vain muutamaksi päiväksi kun tiedettiin, ettei olla sinne kuitenkaan menossa rantalomalle. Suunnitelmissa oli käydä vierailemassa kaupungin kuuluisalla ja suurella markettipaikalla nimeltä Cho Ben Thanh Market, mistä sai hyvää ruokaa ja myös Vietnamin sodan aikasilla Cu Chi tunneleilla.

Tunnelit oli oikeastaan se ykköspaikka, johon haluttiin mennä. Mulla kiinnosti kaikista eniten se kuinka ahtaissa tiloissa ne ihmiset on siellä oikein asuneetkaan. Aluksi kuunneltiin esitelmää Vietnamin sodasta, tunneleista ja elämisestä alueella, jonka jälkeen lähdettiin kiertämään alueella, missä meille esiteltiin kaikenlaisia ansoja ja sisäänkäyntejä maan alle jne.. Lopuksi päästiin vihdoin itse kokeilemaan miltä liikkuminen ahtaissa tunneleissa tuntuu. Ja oli muuten ahdasta!! Joutu kyykyssä kulkemaan lähes koko matkan ja loppumatkasta rohkeimmat kulkijat joutu ryömimään! Me päätettiin Tiian ja monen muun kans tulla maanpinnalle ennen kuin tunneli pieneni niin pieneksi, oli sen verran tukalaa ja reidet tulessa :D








Markettipaikalla shoppailtiin ja syötiin hyvin. Myyjät oli sen verran kiukkuisia ja agressiivisia, että nehän kävi ihan kimppuun, jos ei halunnutkaan ostaa tuotetta, jota kateltiin.. Onneksi muutama ystävällinen myyjä löytyi niin sain ostettua söpön vietnamilaisen repun sieltä itelle muistoksi.








Tunneleilla vierähti vain puolikas päivä ja market oli ihan meidän (muurahaisia täynnä olevan) hotellin lähellä, joten aikaa jäi paljon muuhunkin. Kyseltiin paikallisesta info-pisteestä kaupungin kauppakeskuksista ja aktiviteeteistä ja vastaukseksi saatiin "Ei meillä ole kauppakeskuksia täällä. Ei täällä voi tehdä mitään.". Semmosta. Eipä sitten muuta kuin pyörimään lähialueelle ja ottaan kuvia.


Huomatkaa elämäni ensimmäiset ja viimeiset akryylikynnet ;D

Ikinä en oo missään nähny yhtä kapeita taloja!









Kaikenkaikkiaan mulla jäi Vietnamista aiiiika huono kuva. Ihmiset oli kaikista törkeimpiä jos vertaan heitä muiden käytyjen Aasian maiden (Thaimaa, Indonesia, Malesia, Singapore, Filippiinit, Kambodza, Malediivit) ihmisiin! Ruoka oli kyllä hyvää, mutta se oli melkeimpä ainoa hyvä asia. Oon kuitenkin kuullu hyviä juttuja Vietnamista eli ens kerralla pitää sitten lähteä johonkin kivaan paikkaan rantalomalle, niin varmasti tulee mielipide maasta muuttumaan.



Noora

7 comments:

  1. ikävää jos sulla onj ääny Vietnamista huono kuva. me ollaan lähössä tammikuussa Nha Trangille ja vähän jänskättää jo! Aasiassa oon muuten ollu Kiinassa, Thaimaassa ja Intiassa ja pidän peukkuja namille.

    -Anna

    ReplyDelete
  2. Ihan varmasti tulee mahtava reissu, on sen verran ihanan näkönen paikka! :) Ite olisin kans halunnu sinne jos olis ollu enemmän aikaa Vietnamille ja olis ollu kuiva kausi meneillään silloin!

    ReplyDelete
  3. Mä haluan täältä suomesta pois lomalle,eikä tää postaus auttanu asiaa:D nneks kohta pieni visiitti siellä Lontoossa! 23-28.11 varaappa treffit mulle johonki tollon;)

    ReplyDelete
  4. Ai ei kauppakeskuksia.. Saigonis oli iha parhaat shoppailu mahdollisuudet!!!! Isoja kauppakeskuksia ja hinnat kohdillaan :) ja ruoka, ah, kui loistavaa. Ahtain tunneli kans oli jännä, törkeän pieni! Mut siisti :)

    ReplyDelete
  5. Hei kattelin tässä näitä sun postauksia ja silmiin pisti noi akryylikynnet jotka kuulemma ensimmäiset sulle, mutta miks myös viimeset? Mikä niissä oli vikana? itselläkin nimittäin akryylikynnet jne.. :D kiitti jos kerkeet vastailla :)

    ReplyDelete
  6. Anonyymi: No mitäs ihmettä?!?! Kyllä taas blondeja huijattiin ja kunnolla :D Tunnelit oli kyllä siistejä ja ruoka ihan parasta!

    Anonyymi: Ne meni äkkiä huonoon kuntoon, kun mulla omat kynnet kasvaa niin nopeaa. Akryylikynsien reuna alko repsottaan niin sen takia ne tarttu kokoajan hiuksiin ja joka paikkaan!! :D Thaimaassa päätin sitten repiä ne kokonaan pois, josta seuraski sitten ihan kamalat kuoppaiset kynnet! Olihan ne aivan ihanat ekan viikon, mutta kyllä omat kynnet silti vie voiton :)

    ReplyDelete