Sunday 28 October 2012

20 random facts about me

Tässä 20 asiaa minusta, joita ette ehkä tienneet aiemmin.


1. Hävettää myöntää, mutta tsekkaan Suomen BB:n uutiset lähes päivittäin, koska ystäväni Jouko on mukana kyseisessä ohjelmassa.

2. Hmm, voisin kai kutsua itseäni äitipuoleksi.

3. Seurustelen itseäni monta vuotta vanhemman miehen kanssa.

4. Vaikka olenkin tyytyväinen omiin sinisiin silmiini, olen aina haaveillut ruskeista nappisilmistä.



5. Olen koukussa Instragramiin.

6. Lihoin au pair vuosien aikana yhteensä 10kg, mutta onneksi osa niistä on jo historiaa.

7. Antti Tuisku on ollu yks lemppareistani ihan Idolsin alusta lähtien. Tais mulla olla seinätki vuorattuna herran kuvilla vuonna 2005...

8. Olen käynyt 28:ssa eri maassa ja rakastan lentämistä, varsinkin pitkiä matkoja.



9. Toivon, että osaisin pukeutua tyttömäisemmin.

10. Olen ollut kerran leikkauksessa, jossa minut nukutettiin.

11. Pelkäsin koko lukion ajan, etten saa lakkia englannin takia. Melkein B:hän sieltä sitten tuli kaikkien suureksi yllätykseksi.

12. Minua on purrut apina, jonka seurauksena sain monta piikkiä vesikauhuriskin takia.



13. Rakastan valokuvaamista, mutta silti kamera unohtuu liiankin usein.

14. Vihaan kaikkia niitä telkkariohjelmia, joissa nauretaan taustalla.

15. Yksi unelmistani on päästä Afrikkaan ja safarille.

16. Cambodiassa ollessani maistoin heinäsirkkoja ja tykkäsin niistä.



17. Poistin tässä yks päivä noin 100 ihmistä facebookista. Vois poistaa monta muutakin kun niin moni ei edes juttele mulle.

18. En ole ollut näin kalpea varmaan viimiseen viiteen vuoteen.

19. Olen tuntenut parhaan kaverini noin 18 vuotta.

20. Olen ollut rakastunut vain yhden kerran ja sillä tiellä ollaan tällä hetkellä.



Tuliko mikään yllätyksenä vai oliko kaikki ennalta arvattavia ja tuttuja juttuja?



Noora

11 comments:

  1. Tiesin monta jutskaa t: mä-i :)

    ReplyDelete
  2. kuinka paljon teillä on ikäeroa? mä lihoin kans au pair-vuoteni aikana kymmenen kiloa! osaatko nyt kuinka hyvin englantia?

    ReplyDelete
  3. Au pair lihominen on tuttua ja just toi kymmenen kiloa. Taitaa olla joku juttu! :D -E

    ReplyDelete
  4. Mä-i tuuhan käymään kylässä täällä meillä! :)

    Anneli. Yritä arvata ensin! ;) Ei olla ainoita jotka on lihonu! No sen verran hyvin osaan, että pystytään Namin kans kommunikoimaan oikein hyvin :D Ei mikään paras kielipää oo vieläkään, mutta paljon parempi ku pari vuotta sitten!

    -E. Joo mie kuulin jostain, että au pairit lihoo keskimäärin 10kg vuodessa ja tottahan se on kuten on moni huomannu :D

    ReplyDelete
  5. haha tuo 12. fakta ja kuva sai kyllä nauramaa :DDD ei sinänsä varmasti hauskaa ku joku apina puree, mutta tuo kuva oli vaa nii huippu että repesin täysillä :D:D

    ReplyDelete
  6. sanoisin et hän on 32? en tiiä meneekö ihan metsään :D

    ReplyDelete
  7. Kyllä mullaki tuo pureminen naurattaa nyt, mutta silloin ei naurattanu kun hampaat iski sormeen kiinni :D

    Anneli, Nami on 31v eli ei kauas menny :)

    ReplyDelete
  8. mistä joukon tunnet?

    ReplyDelete
  9. Tutustuttiin Rovaniemellä kesällä 2010 :)

    ReplyDelete
  10. Haha, täällä kiloja tullu pikkasen päälle 10! Eli totta on joka sana! :D

    ReplyDelete